Skitsofreniapotilaiden lääke- ja sairaalakustannuksia voidaan vähentää farmakogeneettisellä testillä
”Osastohoitopäivien osalta tutkimus osoitti, että ennen farmakogeneettistä testiä kustannukset olivat 2269 €/potilas, ja testin jälkeen
”Osastohoitopäivien osalta tutkimus osoitti, että ennen farmakogeneettistä testiä kustannukset olivat 2269 €/potilas, ja testin jälkeen
Ongelmakohta on, kun siirrytään organisaatiosta toiseen. Silloin tieto ei välttämättä siirry potilaan mukana, Niemi toteaa.”
Farmakogenetiikalla on merkittävä vaikutus etenkin lasten risperidonilääkityksessä. ² Farmakogeneettisen testaamisen on osoitettu vähentävän sairaanhoito- ja
”Aivoverenkiertohäiriöpotilaat joilla oli joko pienentynyt tai osittain pienentynyt CYP2C19-metabolianopeus randomisoitiin kahteen ryhmään. Noin 6,0 %
”Eniten käytetty masennuslääke essitalopraami poistuu tämän entsyymin kautta. Näin ollen n. 60 prosentilla potilaista on
”Siten huomattava osa yksilöistä on perimänsä vuoksi pysyvästi riskiryhmässä lääkehoitojen suhteen. Käytännössä perimää hyödynnetään vielä
info(at)abomics.fi
+358 2 454 2500
Yliopistonkatu 31
20100 Turku
Abomics, Abomics PGx, GeneRx, GeneAccount are registered or non-registered trademarks of Abomics Oy in various countries.