Farmakogenetiikan merkityksestä lääkehoidon tehon ja turvallisuuden parantamisessa on tutkittu vuosikymmeniä varsinkin psykiatriassa, polyfarmasiassa ja kardiologiassa [1-3]. Kliininen käyttö on yleistynyt varsinkin Yhdysvalloissa mutta myös Euroopassa ja Suomessa. Jo vuonna 2015 STM:n julkaisemassa genomistrategiassa asia oli näkyvästi esillä, ja Suomella todettiin olevan mahdollisuudet kehittyä ”genomitiedon mallimaaksi”. Strategian visiona oli, että ”vuonna 2020 hyödynnämme genomitietoa tehokkaasti ihmisten terveyden hyväksi” ja yhtenä tavoitteena, että ”Genomitietoa käytetään laajasti terveydenhuollossa yksilön ja väestön tarpeista lähtien”. [4]
Farmakogenetiikan avulla voidaan määrätä aiempaa parempia täsmälääkkeitä
Farmakogenetiikan avulla voidaan myös selvittää, onko määrätystä lääkkeestä hyötyä potilaalle. – Genetiikan osaaminen vaihtelee lääkäreiden
